Lunette on enemmän kuin kuukuppi. Me rohkaisemme avoimeen ja inspiroivaan keskusteluun kuukautisista ja seksuaaliterveydestä. Meille on tärkeätä jättää perinnöksi parempi maailma, jossa kaikilla on oikeus turvalliseen intiimihyvinvointiin. 

Mistä kaikki alkoi?

Lunetten tarina alkoi vuonna 2004, kun Heli Kurjanen, Lunette-yrityksen perustaja, omistaja ja toimitusjohtaja, tilasi kuukautiskupin netistä. Tuotteessa oli puutteita ja käytössä ongelmia, mutta Heli vakuuttui kupin mahdollisuuksista. Kirkas visio täydellisestä kupista ja Helin käytännöllinen sekä toimiva muotoilu synnyttivät Lunetten, maailman suosituimman kuukupin, jota myydään tällä hetkellä yli 40:ssä maassa.

Lunette lanseerattiin Suomen markkinoille syksyllä 2005, ja se ylsi heti vahvoihin myyntilukuihin. Jo saman vuoden lopussa Lunette lähti nettimyyntiin ja kansainvälisille markkinoille. Helin elämä mullistui ennätysajassa: kotiäidistä menestyneeksi, kansainväliseksi yrittäjäksi. Matkallaan hän on muuttanut käsityksemme kuukautisista ja kuukautistuotteista – yksi kuppi kerrallaan.

Uskomme, että Lunette on kuukautissuojien tulevaisuus. Puhumme kestävien ja ympäristöystävällisten tuotteiden valmistuksen puolesta, käytämme pakkausmateriaaleissamme kierrätysmateriaaleja ja toteutamme ekologisuutta myös toimistossamme. Tuotteemme valmistetaan eettisesti ja pakataan rakkaudella Suomessa. Haluamme levittää sanaa ja muuttaa asenteita, emme pelkästään lisätäksemme myyntejä, vaan saadaksemme aikaan muutoksen. Maailmaa voi muuttaa!

Lunetten perustaja Heli Kurjanen

Palkinnot

Innovatiivinen Lunette on vuosien varrella palkittu niin laadukkaista tuotteistaan kuin sen perustaja Heli Kurjanen ainutlaatuisesta yrittäjätarinastaan.

  • Most Influential Menstrual Care Business Leader 2023 (Nordics): Heli Kurjanen
  • Klarna Growth Awards "small business" winner 2022
  • German Sustainability Award winner 2021
  • Life Organic Awards 2020 Russia
  • Life Organic Awards 2019 Russia
  • JCI Ten Outstanding Young Persons of the World (TOYP) - Global shortlisted TOP 20 Issued by JCI (2019)
  • Women of Europe Awards 2019 - shortlisted nominee Woman in Business Issued by EMI- European Movement International and the European Women’s Lobby 
  • JCI Ten Outstanding Young Persons of the World (TOYP) Winner - Finland Issued by Junior Chamber Finland (2019)
  • The Woman of the Year 2019 Issued by BUSINESS AND PROFESSIONAL WOMEN FINLAND Ry.
  • "Uudisraivaaja" 2018 National EY Entrepreneur of the Year Award in Finland
  • National Entrepreneur of the Year 2017 Issued by Suomen Yrittäjät Ry.
  • Juupajoen Vuoden Yrittäjä 2009 Issued by Juupajoen Yrittäjät Ry.
  • Pirkanmaan Vuoden Nuori Yrittäjä 2009 Issued by Pirkanmaan Yrittäjät Ry. 

Johtavat arvomme: 

Edelläkävijyys

Johdamme omalla esimerkillämme muutosta, jotta asenteet kuukautisiin muuttuvat eikä kuukautisiin suhtauduta negatiivisesti tai häpeillen.

Kaikki mukaan

Otamme kaikenlaiset ihmiset vastaan avosylin.

Kestävä kehitys

Olemme sitoutuneita jättämään jälkeemme paremman maailman.

Usko tulevaisuuteen

Uskomme, että Lunette on kokonaisvaltaisen intiimihyvinvoinnin tulevaisuus. Teemme tuotteemme laadukkaasti ja kestävästi. 

Helppo saatavuus

Kaikilla maailmassa on oikeus saada helposti kuukautissuojia.

Koulutus

Aktivoimme jokaisen sisäistä voimaa jakamalla oikeaa tietoa kuukautisista.

 

Lue lisää laadustamme ja toimistamme paremman maailman hyväksi