1Tiukka immenkalvo: "Menetin neitsyyteni lääkärille"
tammi 12, 2016    0 Kommentit

Jess Beaulieu on kanadalainen koomikko, kirjailija ja feministi, jonka ensikokemukset alapäänsä kanssa olivat kaikkea muuta kuin helpot. ”Emättimeni oli jo teini-iässä ongelmallinen. Tuntui kuin sisälläni olisi ollut tiiliseinä, enkä oikeastaan ollut edes ihan varma, että minulla kunnon emätintä oli. Nautinnosta nyt puhumattakaan”. Tutustuttuaan ongelmansa takia tarkemmin kehoonsa, Jess huomasi, että itse asiassa emättimellä on nautinnon kanssa yllättävän vähän tekemistä. Pääosassa onkin klitoris.

Jess kuitenkin halusi pystyä käyttämään tamponeja ja harrastamaan seksiä, myös yhdyntää. Gynekologilla selvisi, että ongelmien takana oli immenkalvo. Se oli niin paksu ja voimakkaasti kiinni emättimen seinissä, että se esti minkään, kuten tamponin tai peniksen, pääsyn sisään. ”Niinpä tein mitä jokainen tässä tilanteessa tekisi; poistatin kalvon leikkauksella” Jess kertoo. ”Ainakin voin sanoa, että menetin neitsyyteni lääkärille”. Silti kuitenkaan tamponien käyttö ei tuntunut hyvältä. ”Onnistuin saamaan tamponin sisälleni muutaman kerran lomalla, kun tiedossa oli uimista”. Mutta silti tamponit tuntuivat jopa pelottavilta. Jess kertoi tyytyneensä kohtaloonsa joutua käyttämään epämukavia kertakäyttösiteitä lopun ikäänsä.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun Jess perusti toisen naiskoomikon kanssa The Crimson Wave –nimisen, kuukautisiin keskittyvän podcastin. Kun jo useampi podcastissä vieraillut puhui kuukautiskupeista, kiinnostui myös Jess asiasta. ”En pitänyt mahdollisena, että mikään muu kuukautistuote, siteitä lukuun ottamatta, toimisi ongelmallisen vaginani kanssa. Olin jo tyytynyt kohtalooni ikuisena siteidenkäyttäjänä, mutta sitten ajattelin, että mitä minulla on menetettävänä? Mikään ei voi olla enää epämukavampaa, kuin hiertävät ja hikoilevat siteet”. Niinpä Jess osti kupin paikallisesta luontaistuotekaupasta, vaikkei uskaltanutkaan kokeilla kuppia ensimmäiseen neljään kuukauteen.

”Eräs kuu kuitenkin katsoin kuppia ja päätin, että mitä hittoa, nyt sukelletaan! Revin laatikon auki, luin ohjeet, kokeilin taittoa, jonka toivoin olevan juuri minulle sopiva. Sitten suljin silmäni, levitin häpyhuuleni, nostin jalkani, vedin syvään henkeä ja tein tuon verisen sukelluksen. Hämmästyksekseni kuppi luiskahti heti sisään! Eikä vain luiskahtanut sisään, vaan oli tuskin tunnettavissa sisälläni. Se oli se ei-tunnu-yhtään –tunne, josta minulle aina ystävät ovat kertoneet tamponia käyttäessään” Jess kertoo, ja lisää, ettei ole kahden vuoden jälkeen katunut hetkeäkään.

Täältä voit lukea koko Jessin tarinan!

Kommentointi

Kommettia ei voitu ottaa vastaan. Tarkista kommentin teksti, ja varmista että täytit kaikki vaaditut kentät.

Uusimmat


7 helppoa joogaliikettä kuukautiskipuihin, osa 2 elo 05
Kuukautisjooga Lunetten tapaan. Nämä neljä asanaa sopivat erityisen hyvin...

7 helppoa joogaliikettä kuukautiskipuun, osa 1 elo 03
Jooga ja kevyt liikunta ovat hyviä, tehokkaita ja usein nopeitakin keinoja...

Saako kuukautisten aikana joogata? heinä 28
Joskus joogaohjaajat neuvovat, ettei kuukautisten aikana pitäisi joogata. Se...

5 tapaa aloittaa keskustelu kuukautisista kesä 26
Oletko koskaan miettinyt miten aloittaa keskustelu kuukautisista? Me...

5 tapaa ehdottaa seksiä kuukautisten aikana kesä 22
Oletko koskaan himoinnut partneriasi menkkojen aikana, muttet ole tiennyt...

Kuukautiset ja seksi ne yhteen sopii kesä 19
Seksistä ja kuukautisista voi todellakin puhua samassa lauseessa. Niin me...